Vuonna 2015 hyppäsin Oulussa junaan rinkka selässä, matkalaukkua vetäen ja urheilukassi kourassa. Kymmenen vuotta myöhemmin kutsun Helsinkiä yhä kodikseni, jonne jäin ja juurruin.
Kuka olen?
Olen Erica Alaluusua, 31-vuotias sosiaalipolitiikan asiantuntija.
Teen töitä ammattikorkeakouluopiskelijoiden valtakunnallisessa kattojärjestössä, jossa vastaan opiskelijoiden toimeentuloon ja asumiseen liittyvästä vaikuttamistyöstä. Päivätyökseni siis mietin keinoja, joilla lisätä kohtuuhintaista asuntotarjontaa sekä tapoja parantaa sosiaaliturvaa ja opintotukijärjestelmää.
Aiemmin olen valmistunut merkonomiksi Amiedusta ja medianomiksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta. Nyt opiskelen Helsingin yliopistossa valtiotieteitä.
Elin nuoruuden, joka sisälsi paljon erilaisia sudenkuoppia ja tiedän, millaisen positiivisen jäljen yhteiskuntamme rakenteet voivat toimiessaan yksilöön jättää. Minulle on tärkeää, että voin omalla toiminnallani mahdollistaa toivoa tuovaa tulevaisuutta niille, jotka eivät tällä hetkellä saa tukea riittävästi.
Suhtaudun sosiaalipolitiikan ohella intohimoisesti kirjoittamiseen, viherkasveihin ja kulttuuriin. Vapaa-ajallani viihdyn luonnossa ja juoksemassa. Nuoruuteni juoksin jalkapallon perässä ja vietin viikonloppuni partioleireillä.
Olen ehdolla vuoden 2025 kuntavaaleissa, koska haluan jokaisen saavan yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään.
Suomen suunta on hälyttävä. Hallitus heikentää hoitoa ja palveluita niitä eniten tarvitsevilta, leikkaa sosiaaliturvasta ja vie naisvaltaisia aloja kohti palkkakuoppaa.
Samaan aikaan yhdenvertaiset mahdollisuudet koulutukseen heikentyvät ja rasismi kukkii avoimesti niin istuntosalissa kuin sen ulkopuolellakin.
Juuri nyt me tarvitsemme kaupunkia joka näyttää, että toisenlainen vaihtoehto on mahdollinen, me pystymme parempaan.
Uskon, että Helsinki voi olla suunnannäyttäjä.
Kaupunki, jossa tehdään kunnianhimoista politiikkaa asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Kaupunki, joka tukee matalan kynnyksen palvelutarjontaa ja kuulee nuoria kaikilla päätöksenteon tasoilla.
Kaupunki, joka luo pohjaa tulevaisuuden joukkoliikenteelle ja inhimillisemmälle päihdepolitiikalle.
Minun Helsinkini on elävä ja monikulttuurinen, turvallinen paikka elää meistä jokaiselle.
Minun Helsinkini on tulevaisuuden opiskelijakaupunki.
Sellainen, minne kuka tahansa voi sopeutua ja juurtua, asettua ja jäädä.
Tehdään tästä suunnasta totta!
CV
Koulutus
Valtiotieteiden ylioppilas
Helsingin yliopisto
Medianomi (AMK) (2017 – 2023)
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Merkonomi (2015 – 2015)
Amiedu
Työkokemus
sosiaalipolitiikan asiantuntija (2023– )
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
viestintäsuunnittelija (2023 – 2023)
Helsingin vasemmisto
toimittaja
useita medioita
Luottamustoimet
Edustajiston varajäsen (2024– )
HYY – Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta
Varapuheenjohtaja (2023 – 2024)
Vasemmisto-opiskelijat ry
hallituksen jäsen
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja
Haaga-Helian Opiskelijakunta Helga
hallituksen jäsen
Skuuppi ry
